RAAMATTUKOULU

Full Gospel for All Nations on järjestänyt iltaraamattukouluja eri puolilla Suomea. 1980-luvulla Herra puhui Matti Wendelinille iltaraamattukouluista ja ensimmäinen sellainen Suomessa järjestettiin Kouvolassa. Sellaista toimintaa ei Suomessa oltu nähty ennen. Sittemmin useat eri tahot ovat järjestäneet iltaraamattukouluja, mistä kiitos Herralle.

Muistan kuinka Herra vahvisti saamaani näkyä erään asiasta tietämättömän henkilön taholta tulleen profetian kautta. Profetiassa sanottiin mm., "Vahvistuksena sinulle siitä, että tämän uuden toiminnan takana olen minä, lähetän minä ensimmäiseen iltaraamattukouluun ihmisiä kaikista seurakunnista, sanoo Herra Sebaot". Ja niin todellakin kävi ihmisiä tuli kaikista mahdollisista seurakunnista.

Sittemmin iltaraamattukouluja on järjestetty eri puolilla Suomea ja ne ovat olleet hyvin suosittuja. On valtavaa olla pelastettu Jumalanlapsi, mutta kenenkään ei pitäisi jäädä sille tasolle, sillä Jeesus on kutsunut jokaisen opetuslapseuteen   - oppimaan, kasvamaan hengellisesti täyteen aikuisuuteen (Mt.28:19-20  ja Ef.4:11-15).

Matti Wendelin
pastori TM

TULE MUKAAN RAAMATTUKOULUUN

  • Opi tuntemaan Raamattua paremmin ja syvällisemmin
  • Raamattu avautuu sinulle uudella tavalla
  • Opetus on elävää ja mielenkiintoista
  • Kasvat hengellisesti
  • Varustaudu tulevaisuutta varten
  • Halutessasi pääset mukaan innoittaville evankelioimismatkoille kotimaassa sekä 
    lähetysmatkoille lähetyskentille (omalla kustannuksella)
AVOIN RAAMATTUKOULU
Alkaen 17.9 klo 18 (joka toinen torstai)
Paikka: VPK:n talo, asemakatu 3, Salo
Ilmoittaudu sähköpostilla info@wendelin.org tai paikanpäällä.
Rehtori: Pastori Juha Tuukkanen 
Tervetuloa mukaan.
Raamattukoulu-extra:
Sten Lönnqvist: Förberedelse för tjänst, del 1.
Sten Lönnqvist: Förberedelse för tjänst, del 2.
Sten Lönnqvist: Förberedelse för tjänst, del 3.
Tutustu Sten Lönnqvistin ruotsinkielisiin kirjoituksiin 
"Valmistautuminen palvelukseen". 
 
 
____________________________________________
  
Pastori, raamattukoulun rehtori Juha Tuukkanen
juha.tuukkanen@wendelin.org
puhelin +358 443463646

Pastori Matti Wendelin
matti.wendelin@wendelin.org
puhelin +358 442131870

Kevään 2009 raamattukoululaisia Salossa
 © 2009-2010  FULL GOSPEL FOR ALL NATIONS