PASTORIN BLOGI

ANSAITSEMINEN - ARMO 

On oikein palvella Jumalaa ensiluokkaisella tavalla. Samalla on hyvä tietää, että emme koskaan pysty teoillamme ansaitsemaan mitään Jumalalta. Nykyisin törmää monissa maailmallisissa mainoksissa sanoihin ”Olet ansainnut sen”! 

Eräänä maanantai aamuna istuessani työpöytäni äärelle valmiina päivän askareisiin Pyhä Henki ilmestyi yllättäen huoneeseeni. Jumalan kirkkaus ja Pyhän Hengen läsnäolo täyttivät koko suuren työhuoneeni. Hänen läsnäolonsa oli niin suloista ja ainutlaatuista, että murruin itkuun ilosta. Itkin ilosta nauttien Hengen läsnäolosta koko sen päivän. Toivoin hartaasti, että Hänen läsnäolonsa ei koskaan katoaisi. Hengen läsnäolossa kaikki muu menetti täysin arvonsa.

Seuraavana aamuna (tiistaina) Pyhä Henki saapui aamusta jälleen yllättäen minut. Nyt Hän alkoi opettaa minua henkilökohtaisesti. Ensimmäisenä Hän sanoi: ”Matti, ratkaisu kaikkeen elämässäsi on voitelussa”. Olin aina tiennyt sen, sehän lukee sanassa, mutta asia sai aivan erilaisen merkityksen, kun Pyhä Henki sen minulle kirkasti. Aloin tietysti rukoilla ja kysyä, miten voitelu lisääntyy. Pyhä Henki sanoi: ”Et voi ansaita mitään. Jos ajattelet ansaitsevasi jotakin, et voi saada sitä. Sinun täytyy ymmärtää, että mitä ikinä saatkin, saat sen vain Jumalan armosta”. Pyhä Henki myös kertoi, että voitelu lisääntyy Hengen läsnäolossa.  

Tämä armosta saaminen täytyy ymmärtää oikein. Meidän tulee aktiivisesti etsiä ja palvella Herra ja mieluusti ihan ensiluokkaisella tavalla, niin kuin sanassa opetetaan, mutta motiivimme palvelemiseen ei ole ansaitseminen vaan rakkaus Jumalaan ja ihmisiin. Jeesus itse käski meidän tehdä erilaisia asioita, kuten esim. kokoamaan aarteita taivastenvaltakuntaan, evankelioimaan maailmaa jne., jne., jne., joten tekemistä kyllä riittää.

Päivä toisensa jälkeen Pyhä Henki saapui työhuoneeseeni ja elin ihmeellisiä hetkiä. Toivoin joka päivä, ettei hänen läsnäolonsa koskaan katoaisi. Jumalan kirkkauden läsnäolo ja Pyhän Hengen henkilökohtaiset opetukset Jumalan Sanasta olivat minulle jotakin niin ainutlaatuista, etten malttanut keskeyttää Hänen läsnäoloaan kertaakaan. Muistaakseni kolmantena tai neljäntenä päivänä Hän sanoi huumorintajuisesti: ”Voi halutessa tehdä välillä muutakin, kuten vaikka keittää kahvit itsellesi tai syödä, tästedes voi milloin vain haluat astua Hengen läsnäoloon”!  

Tässä tämä kertomukseni lyhyesti, vaatisi kokonaisen kirjan kirjoittamisen, että saisin kerrottua kaiken, mitä kolmena ensimmäisenä päivänä tapahtui, kun Pyhä Henki tuli työhuoneeseeni.

Voit olla varma, että Jumala on hyvä Jumala ja rakastaa myös sinua, Jumala ei katso henkilöön.

Voitelu on kaikkein parasta ja kalleinta pääomaa, mitä tiedän. Se on enemmän kuin kullat ja hopeat. Vaikka tietty valmiuden hinta on ”maksettava”, se on Jumalan armosta varattu jokaiselle. Etsi Jeesusta, sillä Hän on se, joka voitelee sinut Pyhällä Hengellä ja tulella!

Kertaus:
- Ratkaisu on voitelussa.
- Voitelu lisääntyy Hengen läsnäolossa.
- Rakasta kaikkia ihmisiä.
- Et voi saada, jos asenteesi on ansaita jotakin.
- Jumalan lupaukset ovat "niin ja aamen" ja ne kuluvat sinulle, sinun ei tarvitse ansaita niitä, vaan voit saada ne armosta.
- Voitelu tekee mahdottomat mahdolliseksi.

Etsi ensisijaisesti Jeesusta, sillä Hän on se, joka voitelee sinut Pyhällä Hengellä ja tulella.

Matti Wendelin © 2009 Full Gospel for All Nations

 

 © 2009-2010  FULL GOSPEL FOR ALL NATIONS