| PASTORIN
BLOGI
|
|||
|
3.11.2009
TULTA TAIVAASTA
Tämä syksy oli merkittävä käännekohta vasta kesällä perustetussa seurakunnassamme Salossa. Ollessani yörukouksessa alkusyksystä Herra sanoi minulle yhden Raamatun paikan saarnatakseni siitä: ”Sellainen kuin Hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa” 1.Jh.4:17. |
5.7.2009 SANOJEN MERKITYS Jaakob kirjoittaa siitä, miten suurta valtamerilaivaa voidaan ohjata ihan minne perämiehen mieli tekee pienellä peräsimellä ja että SINÄ voit ohjata omaa elämääsi kielelläsi (sanoillasi) Jaak.3:4-10. Usko tai älä, kaikki sinun elämässäsi voi muuttua, kun muutat ajattelusi ja sanasi! |
|
|
23.5.2009 MIKSI MIELEN PITÄÄ UUDISTUA? ”Älkää mukautuko tämän maailman mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää, otollista ja täydellistä” Room.12:2. Mieli voi olla kuin suuri taistelukenttä, mutta sen ei tarvitse kuitenkaan olla sellainen. Sinä voit oppia hallitsemaan mieltäsi ja sen kautta itseäsi. |
On oikein palvella Jumalaa ensiluokkaisella tavalla. Samalla on hyvä tietää, että emme koskaan pysty teoillamme ansaitsemaan mitään Jumalalta. Nykyisin törmää monissa maailmallisissa mainoksissa sanoihin ”Olet ansainnut sen”! |
|
|
MAAILMAN SUURIN IHME Ihmiset näkevät paljon vaivaa saadakseen tavoittelemansa asian tai toteuttaaksensa unelman, joka heillä on. Jokaisella meillä varmasti on omia unelmia ja päämääriä, mutta mikä mahtaa olla maailman suurin unelma ja ihme? Pysähdy hetkeksi miettimään omia arvojasi ja asenteitasi kysyen itseltäsi: mikä merkitsee minulle eniten elämässäni? Mikä on minulle kaikkein tärkeintä ja rakkainta? |
JUMALAN SANAN MERKITYS ELÄMÄSSÄSI Jumalan Sanassa on iankaikkinen viisaus ja ratkaisu ihmisen elämän lukemattomiin kysymyksiin. Joosualle Herra sanoi Sanansa merkityksestä näin: ”Älköön tämä lainkirja (Jumalan Sana) sinun suustasi poistuko, vaan tutkistele sitä päivät ja yötä, että tarkoin noudattaisit kaikkea, mitä siihen on kirjoitettu, sillä silloin sinä onnistut ja silloin sinä menestyt” Joos.1:8.
|
||
|
ILOITKAA
AINA HERRASSA
Ilo on HYVIN tärkeä asia elämässä. Iloitseminen on terveellistä fyysisesti ja henkisesti! Aina ei ole helppoa iloita, mutta voimme opetella ja VALITA iloita silloinkin, kun siihen ei näytä olevan mitään inhimillistä aihetta. |
|
||
| © 2009-2010 FULL GOSPEL FOR ALL NATIONS |