LÄHETYSMATKA PAKISTANIIN KESÄKUUSSA 2010

Pastorit Matti Wendelin ja Juha Tuukkanen tekivät lähetysmatkan Pakistaniin 15.-22. kesäkuuta 2010. Matka oli todella kaiken vaivan arvoinen, sillä tuhansia pakistanilaisia pelastui tilaisuuksissa. Ihmisiä parantui sadoittain, mm. sokeita. Maailma on todella janoinen tänä päivänä, elovainiot ovat valjenneet leikattaviksi. Kiitämme Jumalaa, että saamme olla taivaallisessa polttopisteessä ja eturintamassa työtä tekemässä - halleluja! Jumala on totisesti avannut meille suuren oven globaaliin sadonkorjuuseen.

Saavuimme Pakistaniin (Lahoreen) keskiviikkona 16.6.2010 aamuyöstä klo 04:00 aikoihin. Heti samana iltana aloitimme kokoukset. Keskiviikon tilaisuus oli massatilaisuus, joka myös TV kuvattiin näytettäväksi myöhemmin televisiossa ja satelliitilla. (Kaksiosaista DVD:tä keskiviikkoillan tilaisuudesta voi ostaa kirjakaupastamme. Pastori Wendelin saarnaa englanniksi ja tulkkaus on urduksi, tekstitystä suomeksi DVD:ssä ei valitettavasti ole). Kokouksia oli joka päivä ja saimme nähdä sielujen pelastuvan kaikissa kokouksissa. Torstain pastoriseminaari oli varmasti mieleenpainuva, sillä paikka, jossa seminaari pidettiin oli kuuma kuin suomalainen sauna. Ulkona oli lämmintä varjossa + 45 astetta, sisällä lämpötila lähenteli kunnon saunaa. Hiki virtasi kaikilla, mutta siitä huolimatta paikalliset pastorit ottivat innolla vastaan sanoman, jonka julistin. Perjantaina 18.6 pidimme parantumiskokouksen heti aamusta 09:00 ja paikalla oli noin kaksituhatta ihmistä. Perjantai iltana vuorossa oli "katukokous", joka oli järjestetty niin, että katu oli yksinkertaisesti katkaistu ja ihmisiä oli pitkin katua niin pitkälle kuin valoja riitti. Istumapaikkoja oli noin 1500 ja samanverran kuuntelijoita istui maassa. Paikalla oli myös runsaasti paikallisia pastoreita. Alttarikutsun ja parantumisrukouksen jälkeen profetaalinen Henki laskeutui tilaisuuden ylle, kun aloin profetoida paikallisille pastoreille. Pyhä Henki laskeutui ihanasti, kun paikallisia pastoreita siunattiin lavalla. Jumalan Hengen läsnäolo oli niin valtava, että kansa pyrki lavalle väkisin ja turvamiehillä olo kova työ pitää tilaisuus järjestyksessä. Lauantaina vierailimme kaupungin ulkopuolella tervehtimässä erästä maaseutuseurakuntaa. Tilaisuus oli tunnelmallinen avoimen ja kirkkaan tähtitaivaan alla, todellinen "tunnelman luoja" oli ihana Pyhän Hengen läsnäolo. Sunnuntaina 20.6.2010 vierailimme pastori Anwarin seurakunnassa aamujumalanpalveluksessa. Tästä tilaisuudesta informoitiin keskiviikon massatilaisuudessa ja ihmisiä oli arvatenkin tuhansia paikalla, sisällä ja ulkona. Saarnasin seurakuntaan kuulumisen merkityksestä ja tilaisuuden jälkeen sadat ihmiset ilmaisivat halunsa liittyä jäseniksi kyseiseen seurakuntaan - halleluja! Viimeinen tilaisuus pidettiin sunnuntai-iltana pastori Peter Sohailn kanssa noin kahden tunnin ajomatkan päässä Lahoresta. Meitä oli pikkubussissa paikalliseen tapaan yhdeksäntoista henkeä. Vähän ennen määränpäähän saapumista kuskinpuoleisesta takarenkaasta katkesi kaikki pultit. Oli suuri Jumalan varjelus, että mitään onnettomuutta ei tapahtunut. Illan tilaisuudessa julistamani Jumalan Sanan todella menestyi ja joka ikinen paikalla ollut halusi tulla uskoon - halleluja!  Olimme takaisin majapaikassamme klo 24:00 tienoilla, klo yhdeltä yöllä olikin sitten lähtö lentokentälle ja matka koti Suomeen alkoi klo 04:00 aikoihin Abu Dhabiin, Pariisiin ja edelleen Helsinkiin, minne saavuimme myöhään maanantai iltana. Tiistaina väsyneenä, mutta onnellisena oli suuri ilo kertoa omassa seurakunnassa Salossa siitä, miten Herran Sana menestyi Pakistanissa - halleluja!

Sydämelliset kiitokset teille kaikille, jotka teitte tämän matkan mahdolliseksi esirukouksin ja taloudellisin tuin - kiitos!

Matti Wendelin
vanhempi pastori


Pakistan kesäkuu 2010

 

 

 

 © 2009-2010  FULL GOSPEL FOR ALL NATIONS